Teppo Järvi
Teppo syntyi 1965 Pohjan kunnassa. Isä Jukka oli paljasjalkainen helsinkiläinen diplomi-insinööri ja äiti Liisa maalta Parikkalasta. Teppo muutti kahden vanhana Riihimäelle, jonne isä sai opettajan viran teknillisestä oppilaitoksesta. Teposta piti tulla arkkitehti, mutta liekö syynä liiallinen amerikkalaisten hot rod-autolehtien selailu, kun hän päätyi kuitenkin kone- ja metallitekniikan insinööriksi. 1990-luvun Teppo oli mukana kehittelemässä sähköautoja, mutta veri alkoi vetää visuaalisempaan suuntaan. 2007 hän valmistui tuotemuotoilijaksi. Tosin vuotta aiemmin hänen vaimonsa Kirsi oli vetänyt hänet myös ravintola-alan yrittäjän haasteelliseen maailmaan, josta vapauduttiin vuonna 2012. Tästä lähtien Teppo on ollut päätoiminen kuvataiteilija.
Teppo törmäsi ensimmäisen kerran karikatyyritaiteeseen 13-vuotiaana huvipuistossa Torontossa. Hän valitsi tarkkaan parhaimman piirtäjän ja tuloksena syntynyt live-karikatyyri on edelleen Tepon työhuoneen seinällä. Kouluaikoina Teppo piirteli opettajien kuvia vihkoihin ja työpaikalla hän maalaili tarvittaessa työkavereidensa läksiäislahjoja yms.
Ensimmäisen live-piirustus keikkansa hän teki vuonna 2000 Helsingissä. Siitä lähtien hän on piirrellyt live-keikoilla tasaiseen tahtiin. 2009 Teppo oli perustamassa Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien kiltaa (Skarpit). Teppo oli opettajana killan livekarikatyyrikurssilla 2010. Samaisena vuonna Teppo haki alan kansainvälisiä tuulia Las Vegasista karikatyristien maailmanlaajuisesta kokoontumisesta. Vuonna 2012 Tepon öljyvärimaalaus Michael Monroesta äänestettiin yleisön suosikiksi killan vuosinäyttelyssä Sanomatalossa. Syksyllä 2013 Teppo veti karikatyyripiirustuskurssin Riihimäen kansalaisopistossa ja 2014 Hyvinkään Opistossa.
Suurimpina innoittajinaan karikatyyritaiteen alalla Tepolla on ollut Jan Op De Beeck, Sebastian Krüger, Philip Burke, Court Jones, Jeff Stahl ja Jota Leal.
Sitaatteja
“Mielentöntä… Vatta kippurassa meni kun niin hymyilytti tekemäsi kuva 😍. Siskontytär totesi somessa ”edes sun peilikuvas ei näytä niin paljon sulta kuin tuo”😂. Koskaan ei ole niin paljon kommentteja tullut somen eri kanavilla synttäripäivänä! Aivan upeeta työtä teet ja tässä(kin) onnistuit kyllä niin, ettei tuosta parempaa käytännössä voi tehdä. On se niin itsensä näköinen. Olemus, virne, silmät, ”hjallikset”, parta, asu, asento ja klainari 😍😍. KIITOS!!” Rami Lehtinen 60-v.
"Vieraat tykkäsivät todella paljon ja "ohjelmanumero" oli todella viihdyttävä, lisäksi kaikki halukkaat saivat siitä ihanan muiston itselleen. Oli todella mahtavaa, että olit jopa nimikoinut paperit juhlapäivämme mukaan! Todella upeaa silmää yksityiskohdille. Olimme hyvin tyytyväisiä kaikkinensa koko toteutukseen. Tyylisi sopi tilaisuuteen mainiosti. Työpiste oli kaunis ja tyylikäs ja selkeä vieraille, jotka ymmärsivät hienosti mistä oli kyse. Kaiken kaikkiaan mahtava homma :)” Katja Arpré Heikkinen, morsian
“Rakastan karikatyyrejä. Tässä yks mun lemppari! Teppo Järvi on mestari!” Marzi Nyman
“Vierailta tuli paljon kiitoksia paikallaolostasi, piirroksista muodostui suoranainen hitti!” Emma Wallen, Verkkokauppa.com
“Suurkiitokset sinulle! Sait paljon kehuja! :)” Laura Koskinen, Ympäristökeskus
“Kiitos sinulle, olit huikea!” Piia Järvinen, Krogerus
“Kävin Skarpit näyttelyssä. Vesala ja Nyman on aivan teknisessä taituruudessaan ja huumorissaan häikäisevän hieno digitaalimaalaus ja menee kauas tästä genrestä, millä mittapuulla hyvänsä. Sen täytyisi kuulua Kansallisgalleriaan ja myös isoihin kansainvälisiin taidemuseoihin. Aki Kaurismäki ja Jan Vapaavuori, silmä erityisesti, myös erinomaisia töitä.” Esko Rahikainen









